sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Hypistelypeitto


Terkkuja teille!

Johan ropisi rajusti vettä ja jyrähteli äsken ulkona.
Tulipa olo, olis kiva olla maalla vintillä lueskelemassa vanhoja Seuroja, Apuja ja muita tietolähteitä.

Viime jouluna sain miehen siskolta joululahjaksi jämälangoista neulotun torkkupeiton.
Hän, lankataiteilija, on itse sen neulonut, 
Nimesin peiton hypistelypeitoksi.
Peitossa monenmonta söpöä pikkuista lettiä.

Säästelen tätä ihanuutta myöhempiä aikoja varten.


 Kaunis virkattu piparireuna.





Kaunista elokuun alkua!

torstai 28. heinäkuuta 2016

DIY - huppuja

Kolmea vanhaa t-paitaa pyörittelin käsissäni
ja pähkäilin, poistoon? kierrätykseen?
Kaikissa on kangas hyvälaatuinen, vaan jokaisessa epämukava kaula-aukko.
Kaksi t-paitaa harmaa-musta raidallisia,
toisen arvoin tuunattavaksi ja toisen leikkelin kahdeksi hupuksi.
Sain kaksi uutta paitaa pienin muutoksin!



Tähän olisi oikein hyvin sopinut runsaampikin huppu, olisi huivimaisempi ollut.
Mainio näinkin.

Tykkään tästä olkapää designesta.


Tästäkin paidasta tuli hyvin käyttökelpoinen, kun hupun sai!

Yllätyin, onnistuin noinkin hyvin!
Näitä on jo paljon käytetty, toimivat tosi hyvin.

Oi nitä aikoja, jolloin tämä suihkulähde toimi!
Nyt on lähde kuivunut ja vuosikymmenten patinoima.
Paikassa Myyrmäki.


sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Hupullinen t-paita ja kimonojakku


Moikka!

Hupullinen t-paita ja kimonojakku Marimekon kankaista.

Huppu on huippu juttu!
Hupullinen t-paita Marimekon raitatrikoosta.
Pari tämmöistä huppu teepparia kaapistani löytyy. 
Kooltani en mikään pikkulikka ole,
Tykkään reilun kokoisista vaatteista. 
Tämä t-paitakin on pari numeroo liian iso, just passeli minulle.
 Halutessani alle voin pukea pitkähihaisen tai pikkuhihaisen ja hyvältä näyttää.





Täältä idea. Moda 3/2011
Myös pellava tunikoita olen ommellut tällä kaavalla.
Helppo kaava, helppo muokata


Kimonojakku.
Kaava ikivanha, muistaakseni Burda.
Kangas Marimekon pellavaa, jokunen vuosi sitten alesta ostettu.
Kankaan nimeä en muista, joku nimesi uudelleen, kutu-kangas,
Keksijä oli bilsan läksynsä lukenut! :)
Kasvun varaa tässäkin vaatteessa.



Tämän kesän juhlavaate.
Testattu, hyvin toimii!



keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Vaunusuoja ja pussilakana

Moikka!
Tää mummi hukkas vaunusuojan.
Tein Pkkusiskoa varten uuden.
Sirkkojen tilalle laitoin kuminauhalenkit, seurataan kuinka pelittää.
Idean sain Variston Eurokankaan myyjältä.
Olin ajatellut kokeilla kanttinauha lenkkejä.
Testasin molempia, päädyin kuminauhaan.
Kangas Paapiin Siiri ja Myyry.

Kuomusta kaava.
Leikkasin kaksi samankokoista kappaletta pestystä puuvillakankaasta,
ei trikoosta.
Ompelin ne oikeat puolet vastaakin, jätin alareunaan kääntöaukon.

Leikkasin harkkosaksilla kulmien saumanvarat kapeiksi.
Käänsin työn oikeinpäin.

Tikkasin reunan ympäriinsä.

Kuminauhalenkki..
Näillä mitoilla tuli aika kireä, hankalahko pujottaa kuomun aika paksuihin renkaisiin.
Suihkuverhon renkaisiin hyvä.

Tein näihin renkaisiin hiukan isommat kuminauhalenkit.

Rengas ja kuminauhalenkki.

Isosisko sai pussilakanan ison tytön peittoon.

Ps. Kun uusi vaunusuoja valmistui, ihan sattumalta entinenkin löytyi!!
Turhaa työtäkö tein, ei suinkaan.

Herkkujakin harjoittelin!

lauantai 9. heinäkuuta 2016

Lierihatut ja turvalonkerot

Heippa!
Isotäti virkkasi mummin muruille somat lierihatut.





Lierihattujen paino yht. 170g.
n. 40g/hattu riippuen koristeiden määrästä.
Lanka Kotiväki
Malli (muokattu pikkuisen) Novita, Muksu extra 2008

Mie virkkasin muutaman turvalonkeron.
Lanka Bommix Bamboo.
Ohje täältä

Kivaa viikonloppua!


torstai 16. kesäkuuta 2016

Babynest

Pikkusiskon babynest.

Melkein puoli vuotta meni sitkun se ja se on tehty aatoksissa.
Nyt pesä on valmis, eikä tekemiseen kauan mennyt..

Babynest
Kaava, Suuri Käsityö 2/2016, 57. unipesä.
Tarvikkeet Eurokangas.
Ompelin pesän pohjalle suojuksen, on tässä kuvassa.

Tässä pelkkä babynest.
Kolminkertainen vanukerros pohjassa. 
Vanu n. 2cm:n paksuista 
Reunan täytin pallokuitu vanulla.

Pesän pohjan suojus.
Suojuksen kaavana pesän keskusta.
Leveyttä lisäsin n. 2cm sivuille + saumanvara.
Yksinkertainen vanukerros kankaiden välissä.

Nyörikuja.

Nyörin kiristin on kahden nyörin stoppari.

Vaikka melkoisessa hurmiossa tämän tein tämän, pieniä pulmia oli.
Nyörikujan kiinnityksen jälkeen alkoi tuumaustauot.
Vanulevyjen asettelu ja ompelu pikkasen tökki, mut onnistui.
Reunantäyttö oli minulle haaste.
Täyttöaukko olisi saanut olla isompi, mun tekniikalle ja käsille.
En kuitenkaan purkanut, sinnittelin.
Täytin reunan pallokuituvanulla.
Mikä määrä vanua on sopivasti reunukseen?
Tungin alkuun liikaa vanua, reuna pullotti/pönötti.
Sit liiat poispois, mielestäni sain hyvän lopputuloksen.

Luin myös useita blogikirjoituksia aiheesta babynest etukäteen, onneksi!.
Niissä on tosihyviä ohjeita.

Kiitos  bloggaajat ja SuuriKäsityö ohjeista!!

********
Eilen näin Pikkusiskon pesässään, tyytyviäisenä siellä kelli!

maanantai 13. kesäkuuta 2016

Isosiskolle kesävaatteita

Moikka!
Täällä on vietetty mukavaa  mummin elämää. 
Oli ihan pakko tehdä muutama kesävaate Isosiskolle 2v.

 Tämmöinen setti valmistui jo helteiden aikaan.

Sortsit 
Kangas, PaaPiin Myyry rokkaa jersey
Kaava, ob 3/2013, 7. Easy Piece, 92cm

T-paita
Kangas, Paapiin Myyry rokkaa - ja musta jersey.
Kaava, Pikku-Ehta, 90cm.

Olin ihan hurmiossa tehdessäni tätä hupparia. 
Muuten meni hienosti, hupusta tuli öinen painajainen.
Pienikö? sitä mietin. 

Kangas, PaaPiin Siiri keinuu jersey.
Kaava, ob 4/2014, 3, Wind Chime, 92cm.
Huppari on justiin sopiva, väljyysvarakin riittävä.
Hupun kaava muokatta Wind Chimen ja Pikku-Ehdan kaavasta.
Aika passeli hupustakin tuli.

Eräänä sateisena päivänä meillä kävi leipuri.