torstai 23. lokakuuta 2014

Pienille pieniä

Noniin mummi villiintyi taas tikuttelemaan kettuhuiveja.
Talvi tulee ja tuo pakkaset tullessaan, pieni-ihme tarvitsee ehdottomasti kettuhuivin, useitakin.
Söpöjä ovat ja kivaa töllön tuijotuspuuhaa.


 naali

kettu
Mikähän eläin seuraavaksi puikoille?
Lanka ja malli linkki

Otto-poika esittää leukurin, malli jo hyväksi havaittu.
Pientä uutta malliin.



Onkohan toi ripustuslenkki sopivassa paikassa?

Kangas Marimekon akryylipinnoite puuvilla.
Torilta ostin kestovaippakankaasta tehdyn leukurin. 
Se on mummin murulla koekäytössä.

Tänään poikkesin Jumbon onnenpäivillä.
Aleksi13, kenkätarjonta kiinnosti, mukavia ja mieluisia talvikenkiä olikin.
Tällä kertaa en vielä ostanut.
Katsastin Jumbon takkitarjontaa, paljon kivoja, tuli esteeksi valinnan vaikeus,
Buranaa ja tuuheuttavaa hiustenhoitoainetta, siinä ostokseni.

Tammiston Marimekon Vintillä poikkesin. Innostuin YSMYn kangas-ale-päivästä. 
Ihania kankaita edullisesti!

terkuin Jatta









sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Lokakuun kukkasia Helsingissä

Tänään sataa vettä, tuulee ja kylmäkin on.
Lehtipuiden viimeiset lehdet leijuu alas.
Kauniita oransseja lehtikasoja harmauden piristeenä.

Lokakuun kukkaistutuksia Helsingissä lokakuun alkupuolella,








Viimeinen, vaan ei vähäisin Vantaalla!

Lunta ootellessa, Jouluisia ajatuksia!







torstai 16. lokakuuta 2014

Kettuhuivi ja pari myssyä

Lähdin Otto-pojan kans fillarilla kuvausmatkalle.

 
Otto tykkäs peuhata lehtikasassa.


Oton uusi kettuliina.
 New Fox Scarf

Neuloin sen eilen 7 veikasta,
silmät ja kuono ticoticoa, Novitan lankoja molemmat.
Puikot  4mm.
Ohje fb-löytö muumuru  myös Ravelry 

Aiemmin kudoin pari norjalaista vauvan myssyä.
isompi myssy n. 1v

pienempi myssy n. 1/2 - 1v

Lanka Drops Merino Extra Fine
Puikot 4mm, pyörö ja sukkapuikot

Pikkasen piti säätää ohjeen silmukkamäärää ja silmukoiden lisäämistä, jotta istuvuus olisi parempi.
Kelpo myssyjä tipahti puikoilta!

Lämmintä syksyä!




maanantai 13. lokakuuta 2014

DIY kauppakassi ja rannekkeet

Kauppakassi

Kaupan muovikassi mallina ompelin vähän käytetyistä tyynyliinoista kauppakassin.
Ohje PamPau

Tämmöinen!

Mallasin paria muovikassia ja tein itselleni kaavan.

Leikkasin kaavan mukaan 4 kpl.
Kaksi päällistä ja kaksi vuoria varten.

Ompelin päällisen sivusaumat ja kantokahvojen yläreunat yhteen.
Sama vuorikankaalle.
Ompelin suuaukon päällinen ja vuori yhteen, oikeat puolet vastakkain.
Käänsin oikeinpäin.
Ihan vahingossa tein toisin kuin ohjeessa.

Taitoin reunat niin, että kahvat menivät kaksinkerroin. Ompelin pohjan.
Ompelin kahvat, ulkoreunat.
Käänsin oikein päin ja silitin.

Hyvin toimii!


Rannekkeet

Tein huopuneen raglahihaisen villapaidan hihoista rannekkeet.
Käden selkäosa, raglahihan yläosa.

Sisäpuolen sauman ompelin koneella.

Virkkasin nätin reunan ja neuloin i-cord lenkin keskisormea varten.

Virkkasin reunan myös rannekkeen suuhun.

Rannekkeet ovat parhaillaan käsissä. 
Niin mukava naputella ranteet lämpimänä!



torstai 9. lokakuuta 2014

Silakkamarkkinoilla

Kävin Helsingin silakkamarkkinoilla


Tarjolla oli monenmoista hyvää
 Ahvenanmaalta

Kalakukkoja Kuopiosta
Finnish fish pastries from Kuopio 


ja kauniita, lämpöisiä asusteita

 silakkaa
baltic herrings


  Katajanmarjasilakkaa ostin, yllätys maistiainen miehelleni!



Meri mielessä ja silakkaa leivällä!





keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Köksäkirjoja

Nämä kirjat ovat helpottaneet hauskuttaneet kokkailuamme.
Toki hyllystä löytyy paljon muitakin ihania herkkukirjoja.
Moni kirja on lahjaksi saatu tai kirpparilta bongattu.
Toki vartavasten hankittujakin on.

Tässä tärkeimmät eeppokset!


Nuoruusvuosien jälkeen piti jotenkin päivittää kokkaustaidot, minun ja mieheni.
Hankittiin oppikirjat, selkokieliset, jotta mieskin oppii. 
Parhaat kokkauskirjat, näillä  pärjättiin/pärjätään hyvin..
Lapsemme Prinsessa ja Prinssi saivat kelpo kotiruokaa ainakin hyvistä raaka-aineista tehtyä.



Muistatko nämä keräilykortit?
Anoppini antoi tämän pakkauksen minulle lahjaksi/muistoksi.
Tai, jotta opettelisin hänen pojalleen hyvää, jopa herkullistakin ruokaa laittamaan.
Joskus yritin virittää näillä kortilla Dinneri-peliä. 
Peliin mahtuu yksi tai useampi pelaaja, riippuen keittiön koosta. 
Sidotaan silmät nostetaan kortti ja sit töihin,
Usein peli loppui kun kortit oli vedetty, huivi silmiltä poistettu
ja huomattu "ei-ainakaan-tätä" valinta.


Leivontakirjat ovat lahjoja.
Ylin kirja on kirppislöytö.
Keittoaito, Koskimies Somersalo, v.1956.


Löytöjä!

Sikke, Ruokaa rakkaudella lahja. Ihana.
Kasviskeittokirja ja piparikirja ovat löytöjä!

Parhain reseptikirja on kansio, 
joka pursuaa eri lehdistä leikattuja tai netin syövereistä tulostettuja herkkujen ohjeita.
Onpa siellä monia "Voi, antaisitko ohjeen tää on niin herkku" kirjoitelmia.

Mitähän hyvää huomiseksi?







perjantai 3. lokakuuta 2014

Asusteita talveen

Tänään katsastin tarvitsenko jotain uutta asustetta talven varalle. 
Näyttääpi siltä, että ale-myyntiin saakka pärjään melko hyvin entisillä.







Enimmäkseen käytän mustaa ja ruskeaa takkia. 
Mustat kengät useimmiten, etsiskelen punaisia!


Lupasin itselleni edes harkita menoa valokuvauskurssille ja paremman kameran hankkimista. :)



Iloista viikonloppua!
t.jatta